Jalkasten sukuseuran historiaa

 

Jalkasten sukuseuran historiaa

 

    Jalkasten sukuseuran vaakuna hyväksyttiin 1997. Sen suunnitteli heraldikko Reijo Helläkoski. Vaakunan  musta väri tulee Savon ja punainen väri Hämeen vaakunasta. Väliin jäävä vaalea väri kuvaa Rautalammin reittiä. Suvun suurimmat haarat ovat asuneet vesistön itäpuolella Savossa ja Rautalammin sukuhaara 1800-luvun alkupuolelta vesistön länsipuolella. Vaakunan kolme vinoviivaa ovat olleet suvun vanhoja puumerkkejä. Mansikanlehdet ja lohi puolestaan kuvaavat eräiden haarojen elinkeinoja 1900-luvun lopulla.

Suvun nimenä esiintyy vanhimmissa asiakirjoissa Sianjalka. Siksi vaakunan kypärakoristeeksi valittiin siansorkat.

 

 

Jalkanen (Jalkain) nimi esiintyy ensimmäisen kerran henkikirjassa vuonna 1635. Kylän nimi oli tuolloin ja on yhä edelleen Sianjalka (Jalkala).

 

 

Jalkasten suvun varhaisvaiheet

 

Sukumme varhaisin nimi on siis ollut Sianjalka. Nimi esiintyy 1500-luvulla vanhimmissa veroluetteloissa ja eräissä muissa asiakirjoissa eri puolilla Savoa. Suoraa yhteistä isälinjaa näiden sukujen välille ei kuitenkaan ole voitu muodostaa. Tarkempia selvityksiä asiasta voi lukea professori Yrjö Blomstedtin Sianjalan Jalkasten sukukirjaan kirjoittamasta artikkelista (1989) ja sukuseuramme tutkija Ari Kolehmaiselta tilaamasta selvityksestä (2015) sekä Pentti J Voipion Genes-lehteen kirjoittamasta artikkelista (1996). Ne on julkaistu näillä sivuilla erikseen.

Sukuseuraa perustettaessa oletettiin suvun polveutuvan Tuomas Sianjalasta, joka mainitaan Cauppi Hännisen yhtiömiehenä 1540- ja 1550-luvuilla. Omassa selvityksessään Ari Kolehmainen päättelee kuitenkin: ”Sianjalan kylältä lähtöisin olevat Jalkaset ovat isälinjassa Hännisten sukua. On hyvinkin mahdollista että Pekka Kaupinpoika Hännisen vaimo oli Tuomas Sianjalan tytär, tähän ei kuitenkaan voida saada varmuutta. Yhtiökumppanit olivat monesti sukulaisia ja monesti avioliittojen kautta. Voisi siis olla että Kauppi Hännisen poika ja Tuomas Sianjalan tytär solmivat avioliiton. Jalkaset olisivat näin sukua myös Sianjalalle, joskaan ei isälinjassa. Varmuutta tähän ei kuitenkaan voi mistään asiakirjalähteestä saada.”

Vuoden 1635 henkikirjasta alkaen Sianjalan Hännisistä käytetään sukunimeä Jalkanen. Kysymyksessä on vuonna 1630 nihdiksi otettu Paavo Pekanpoika Hänninen, joka on Suonenjoen Sianjalasta lähtöisin olevien Jalkasten yhteinen esi-isä. Kylän nimenä on edelleen Sianjalka, mutta sukunimi on Jalkanen (Jalkain). Henkikirjaan on merkitty Paavo Jalkanen vaimonsa kanssa, Pekka Jalkasen tytär ja Olli Jalkanen vaimoineen. Samat miehet olivat vuoden 1633 karjaluettelossa vielä Hännisen nimellä.

Myös vuoden 1635 maakirjassa sukunimi on Hänninen mutta henkikirjassa käytetään uudempaa Jalkasen nimeä. Jalkasen nimi on käytössä myös vuoden 1637 ruodutusluettelossa mutta taas vuoden 1638 henkikirjassa on nimi Hännisenä. Kuitenkin jälleen vuosien 1638 ja 1639 ruodutusluetteloihin sukunimi on kirjattu Jalkaseksi. 1640-luvulla maakirjat käyttävät edelleen Hännistä, ruodutusluetteloissa Jalkasen nimiversio vakiintuu. Myös 1640-luvun henkikirjat käyttävät jo säännöllisesti Jalkasen sukunimeä.

Sianjalan kylän Jalkasten talon isännyys vaihtuu Paavo Pekanpojalta hänen esikoispojalleen Lauri Paavonpojalle vuonna 1665. Vielä vuoden 1664 maantarkastukseen isä Paavo Pekanpoika on isäntänä. Henkikirjoissa on kuitenkin 1660-luvulla jälleen käytössä alkuperäinen Hännisen nimi mutta esimerkiksi maantarkastusluettelo (1664) käyttää Jalkasen nimeä.

Kaikki myöhemmät Sianjalan Jalkaset ovat siten Paavo Pekanpoika Hänninen-Jalkasen (s.n. 1612) jälkeläisiä. Hänen vanhin poikansa Lauri Paavonpoika jatkaa kotitalon isäntänä, joten nuoremmat veljet Pekka, Juho, Paavo ja Yrjö eivät jääneet pysyvästi kotitilalle vaikka siellä perheidensä perustamisvaiheissa asuivat. Näistä veljeksistä on tiedossa kolme sukuhaaraa jotka ulottuvat nykypäivään asti. Lauri Paavonpojan pojasta Pekka Laurinpoika Jalkasesta, s. 1681, polveutuvat Blomstedtin sukukirjassa käsittelemä Sianjalan Jalkasten suku. Hänen serkuistaan polveutuu kuitenkin myös kaksi suurta Jalkasten sukuhaaraa.

 

Muun muassa Pekka Jalkasen (1731-1806), Pekka Pekanp Jalkasen (1760-1822) ja Juho Jalkasen (1747-1816) käyttämät puumerkit on ikuistettu Jalkasten sukuvaakunaan.